tiistai 11. joulukuuta 2012

Tapaustutkimus: Kapitalismi syö lapsensa


Alkuun lienee syytä huomauttaa: tässä yhteydessä käyttämäni sana kapitalismi ei viittaa ainoastaan kyseiseen talousjärjestelmään. Käytän sitä pikemminkin hyvin yleiseen nykyiseen tyyliin, jossa kapitalismilla tarkoitetaan pikemminkin euroamerikkalaisen kulttuuripiirin negatiivisiksi koettuja piirteitä. Käytän myös tässä tekstissä termejä alakulttuuri ja vastakulttuuri pitkälti samoissa yhteyksissä vaivautumatta tässä yhteydessä tekemään varsinaista eroa näiden kahden välille, vaikka sellainen toki on olemassa.

Aiempina maailmanaikoina, esimerkiksi keskiaikana tunnettuina vuosisatoina, niin kutsuttu länsimainen kulttuuri oli ulkoisilta puitteiltaan huomattavasti yhtenäisempää kuin nykyisin. Alakulttuureiksi kutsutun ilmiön historiallisesta syntymästä voidaan helposti olla montaa mieltä, enkä puutu siihen sen suuremmin, mainitsen vain, että alakulttuurit ovat vahvasti 1900-2000-lukujen ilmiö. Väitän myös että vaikkapa 1950-luvulla pääkallo vaatteita koristamassa olisi aiheuttanut huomattavasti voimakkaampaa paheksuntaa kuin nykyisin.

Punkhan siis syntyi alakulttuurina 1970-luvulla ja yhdistetään nimenomaan kapitalismin ja keskiluokkaiseksi koetun, kulutukseen itsensä identifioivat kulttuurin vastustamiseen. Sittemin on sanottu punkin kuolleen. Nykyisinkin kuitenkin silloin tällöin näkee niittejä täynnä olevan nahkatakin jossa lukee "Punk's not dead". Ei se olekaan kuollut, se meni niin sanotusti maitokauppoihin. Kuten metallikin meni nykypäivän Suomessa. Kun keskiluokkaa ja kapitalismia vastustava ideologia menettää sen momentin, joka sillä alussa oli, se muuttuu itsessään keskiluokkaiseksi. Äkkiä sen saman kapitalismin edustajat myyvät siellä Hennes & Mauritzilla paitoja joissa iso a-kirjain pyrkii tarkoittamaan anarkismia. Kapitalismi näkee vasta- ja alakulttuureissa myyntimahdollisuuksia ja tarttuu toki toimeen. Samalla kyseisten kulttuurien edustajat itse tulevat vanhemmiksi, saavat lapsia, väsyvät riehumiseen ja niin edelleen. Täydentävän ja mikrotasolla paremmin toimivan esimerkin saa helposti vaikka lumi- ja rullalautailusta, joka syntyi melko ideologisena alakulttuurina ja on nykyisin varsin yleistä, keskiluokkaista ja myytävää sekä myyvää.
 


Tällaisia paitoja lapsille(si) nykyään myydään!

 
Yllä kuvaillulla tavalla kapitalismi nielee synnyttämiään lapsia. Tai ehkä lapsilla on vain vaikea teini-ikä. Siitä selvittyään ne palaavat takaisin isiensä ja äitiensä maailmaan. Näinhän usein koetaan käyvän: lapsi kapinoi ylilyödyn voimakkaasti vanhempiensa arvomaailmaa vastaan, mutta mahdollisesti palaa siihen maailmaan aikuistuttuaan. Nyt punk, metal, lautailu ja monet muut ovat palanneet takaisin siihen arvomaailmaan mistä lähtivät. Tietenkin löytyy poikkeuksia ja monet varmasti pitävätkin vastakulttuurin arvoista kiinni. Muinoin heittokeihäitä valmistettiin siten, että osuessaan johonkin ne vääntyivät käyttökelvottomiksi eikä niitä voinut heittää takaisin. Ehkä vastakulttuureihin pitäisi koodata sisään jotain tällaisia mekaniikoita, jotka estäisivät niiden käytön keskiluokan kulutuksellisessa innossa.

Tavallaan tällainenkin vastakulttuuri on olemassa. Tosin siitäkin voi aina olla montaa mieltä. Kysymys on siis luomu- ja lähiruokaintoilusta, joka tuntuu levinneen viime aikoina melko laajalle. Kauppoihin on ainakin ilmestynyt useita luomutuotteita viime vuosina. Sinänsä tähän eko- ja luomuajatteluun liittyy vastakulttuuri, nimenomaan kapitalismin vastainen kulttuuri. Sen vastakulttuurin ytimessä on ajatus siitä, että ruokaa ei pitäisi prosessoida liikaa ja sen pitäisi tulla läheltä. Tätä perustellaan sekä terveellisyydellä että ekologisuudella. Nyt kapitalismi pyrkii ottamaan sitä kulttuuria itseensä kuten yllä väitin punkilla ja muille käyneen. Keihäs vain on vääntynyt. Luomuajattelullehan on nimenomaan hyödyllistä, että kapitalismi tarttuu siihen: silloin luomua on saatavilla kaikkialta ja 'tietoisuus kasvaa'.

Vastakulttuuri, joka puolestaan on (toivottavasti) immuuni kapitalismin kaikennielevälle kidalle on väkivaltainen nihilismi ja tuhon kaipuu. Oikean nihilismin mielekkyydestä tietysti voi taas olla melko montaa mieltä, tai ainakin kahta. Joka tapauksessa kun markettien kirjahyllyiltä alkaa löytyä itsehoito-oppaita otsikoilla “Täydellisen tuhon filosofia”, “Kuinka vihata kaikkea” ja “Tee elämästäsi mustempaa” on viimein aika kääntää kylkeä ja luopua toivosta.
 




1 kommentti:

  1. Aihe on hirveän mielenkiintoinen. Situationistit keksivät kuvaamallesi ilmiölle terminkin, rekuperaatio. Se voi auttaa ilmiön jäsentämisessä. (Lisätietoa esim. http://www.uta.fi/jarjestot/aatos/paatos/arkisto/107/paatos10708.html)

    Kehitelmä heittokeihäästä, joka taittuu, oli mielestäni viehättävän uusi, mutta tehtävänanto vaikea. Mainitsemasi luomutuotanto ja lähituotanto yleensä toimivat kapitalistisen talousjärjestelmän piirissä (jos siis ruokaa kaupataan eikä kasvateta vain lähipiirille). Kapitalistisessa markkinataloudessa asioita ei voi tehdä vähän lähellä asuville kavereille, vaan tuotanto on siellä, missä tuotetta tuotetaan halvimmin ja isoja eriä (esim. Saksan jättiläismäiset teholuomutilat). Käytännössä kapitalisti kiittää kauniisti kritiikistä ja esittelee muutamaa luomujauhopussiaan kaupan hyllyllä sanoen, että kaikkia mielipiteitä kuunnellaan ja vihreä kuluttaja voi ostaa omatuntonsa puhtaaksi niillä parilla tuotteella, joita valikoimassa on. Tämä on hyvä esimerkki rekuperaatiosta.

    Mutta hei, hyvä blogi siulla, keep it going!
    -S

    VastaaPoista